Dumarca Gaming Ltd

Etusivu » Operaattori » Dumarca Gaming Ltd

Arvostelu

2 arvostelua - 4.50/5.00

Dumarca Gaming Limited yleisesti

Dumarca Gaming Limited on 2010-luvun taitteessa perustettu kasino-operaattori, joka toimii Maltan ja Iso-Britannian peliviranomaisten valvonnassa. Kyseessä on maltalainen operaattori, joka työllistää satoja työntekijöitä.

Jos itse operaattori ei soita kelloja, niin Vera&Johnin nettikasino tehnee niin, sillä alun perin etenkin pohjoismaan markkinoille suunnattu Vera&John on tämän noin kymmenen vuoden aikana kasvanut yhdeksi suurimmista nettikasinoista.

Hyvin usein tällaisilla pelialan jättiläisillä on ollut todella vauhdikas alku ja paketti on ollut jo heti kättelyssä kohtalaisen valmis, mutta mielestämme Vera&Johnin kohdalla voi sanoa toisin. Esimerkiksi lisenssien ja pelivalikoimansa osalta se ei aluksi pärjännyt saman aikakauden parhaille nettikasinoille ja sen suosiota nostanut Vera&John-kauppa on sekin kehittynyt ja laajentunut vasta vuosien mittaan nykyiselle tasolleen. Olemme kehuneet LeoVegas Gaming PLC:n starttia pelialalla, mutta Vera&Johnin polku on nähdäksemme poikkeus niihin verrattuna, vaikka nykyinen tilanne onkin vähintään yhtä hieno.

Vera&John muistetaan myös lähes samanlaisina pysyneistä bonusehdoistaan sekä varsin nopeista kotiutuksistaan, jonka vuoksi monet pelaajat ovatkin valinneet sen ainoaksi pelisivustokseen. Suosiota nostaa myös Vera&Johin livekasino sekä jatkuvasti pyörivät kampanjat, joiden turnauksissa voi olla jopa satoja tuhansia euroja rahaa jaossa.

Vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä kanadalainen pörssiyhtiö Intertain Group (nykyinen Gamesys Group) osti Vera&Johnin itselleen noin 90 miljoonan euron hintaan. Valtava summa, mutta jälkikäteen voidaan puhua onnistuneista kaupoista. Nimittäin vuoden 2019 syksyllä JPJ Group (aiemmin Jackpotjoy) osti Gamesys Groupin 490 miljoonan punnan hintaan. Vielä vähän valtavampi summa.

Näiden vuosien aikana Dumarca Gaming Limited on operoinut myös joitain toisia nettikasinoita, joista parhaiten muistamme Finlandia Casinon. Kyseessä oli lähes kuin täysin suomalaisille pelaajille suunnattu versio Vera&Johnin nettikasinosta. Sittemmin Finlandia Casino on siirtynyt SkillOnNet Limitedin operoitavaksi. Vastaavia muutoksia on nähty myös joidenkin muidenkin nettikasinoiden kohdalla, joista ensimmäisenä tulee mieleen LuckyNiki, joka on siitä poikkeuksellinen pelisivusto, että se lähti rohkeasti aina Aasian markkinoille saakka.

Tänä päivänä Dumarca Gaming Limitedin operoimiin nettikasinoihin lukeutuu Vera&Johin lisäksi InterCasino. Kyseessä ei ole täydelliset kopiot toisistaan, vaan jo vuodesta 1996 saakka toiminut InterCasino on säilynyt ulkoisesti ennallaan, mutta esimerkiksi bonusehdot näiden kahden välillä ovat hyvin samanlaiset kierrätysvaatimuksista eri pelien painotuksiin saakka.

Dumarca Gaming Limitedin nettikasinoita voi suositella varsinkin sellaiselle uudelle tai kokeneelle pelaajalle, joka ei kaipaa vedonlyöntiä, vaan nettikasinot ovat se ykkösjuttu laajoine pelivalikoimineen, jatkuvasti aktiivisine tarjouksineen sekä reiluine bonusehtoineen ja nopeine kotiutuksineen.

Kasinot

Loading animation

Kokemuksia

Hetki... ladataan kommentteja