Korisliigassa pelataan lauantaina päätöskierros, ja perinteiseen tapaan monessa ottelussa on vielä isosti panosta ennen 22 ottelun runkosarjan päätöstä, sillä kuuden parhaan joukkoon pääsemisellä joukkueet lunastavat suoran playoff-paikan ja kamppailevat kovatasoisessa ylemmässä loppusarjassa kotiedusta, kun taas alempaan jatkosarjaan päätyminen tietää parhaimmillaankin sijaa 7. kevään playoffeissa, eikä putoamispeikkokaan vielä ole täysin poissuljettua monella joukkueella.
Kaikki ottelut pelataan samaan aikaan, ja alkavat klo 17. Käydään läpi otteluiden panokset yksi kerrallaan, jonka jälkeen loppuun vielä tiivistelmä, miten viimeiset paikat ratkeaa.
Sarjatilanne ennen päätöskierrosta näyttää seuraavanlaiselta:
Tasapisteissä ratkaisee ensisijaisesti keskinäiset ottelut, joiden mennessä tasan keskinäisten koriero. Jos tasapisteissä on useampia joukkueita, vertaillaan kaikkien heidän keskinäisiä.
Kataja Basket-Korihait
Kataja lähtee jatkosarjaan sijalta 2. Se voitti alkusarjassa Karhun kahdesti, joten Karhu ei voi nousta enää edelle. Isompaa merkitystä tällä sijalla ei kuitenkaan ole, sillä voitot jäävät jatkosarjoihin voimaan ja tällä pelillä on siksi merkitystä myös tulevan jatkosarjan kannalta.
Korihaille peli on erittäin tärkeä. Se voi edelleen tippua ylemmästä jatkosarjasta, vaikka voittikin Biisonit keskinäisissä kahdesti. Korihait on kuitenkin jatkossa jos jompikumpi seuraavista toteutuu:
-Korihait voittaa Katajan vieraissa
-Bisons häviää Hongalle kotona
Käyn myöhempänä artikkelissa syyt miten tähän päädytään. Koska yksikin näiden kolmen toteutumisesta riittää, on UK:in jatkopaikka todennäköinen, vaikkakin yksittäisenä pelinä Kataja sekä Bisons lähtee suosikkina omiin peleihinsä, Pyrintö altavastaajana Karhua vastaan.
BC Nokia-Salon Vilpas
Nokian alkukausi oli hallitsevalle mestarille suuri pettymys, ja sen kausi jatkuukin alemmassa loppusarjassa vastoin odotuksia. Nokia taistelee todennäköisesti tiukasti viimeisestä playoff-paikasta, mutta välttänee putoamisen. Sen takia nämäkin pisteet ovat tärkeitä, vaikka ylempään jatkosarjaan se ei voi noustakaan.
Salon Vilpas selvitti tiensä ylempään loppusarjaan. Vaikka se voi periaatteessa joutua vielä tasapistevertailuihin useamman joukkueen kanssa, on se kaikissa vertailuissa kuitenkin välttämässä sen viimeisen sijan vertailussa voitettuaan pahimpia kilpakumppaneita vastaan tärkeimmät matsit, ja on näin varmistanut ylemmän jatkosarjan paikan. Käyn tämän porukan keskinäiset tarkemmin läpi artikkelin lopussa.
Kobrat-KTP Basket
Kobrat on valahtanut käsittämättömään tappioputkeen, ja mikäli voittoja ei ala tippua laariin, on sen putoaminen divariin lähellä. Vaikka kumpikaan joukkue ei voi edes haaveilla ylemmästä jatkosarjasta ja playoffitkin ovat tällä hetkellä kaukainen haave, on ottelulla valtava merkitys putoamisviivan kannalta. Jos KTP voittaa, ottaa se kolmen voiton kaulan sarjajumboon, kun taas Kobrien voittaessa joukkueilla olisi enää yhden voiton ero.
Helsinki Seagulls-Kouvot
Seagulls liitää omilla korkeuksillaan sarjataulukon keulilla ja on varmistanut ylemmän jatkosarjan paikan hyvissä ajoin. Sen sarjavoitto on todennäköinen, vaikka se häviäisikin tämän, kun taas Kouvot pelaa playoff-paikan kannalta tärkeistä pisteistä, vaikka ylempään jatkosarjaan sillä ei tänä vuonan olekaan mahdollisuuksia.
Tampereen Pyrintö-Karhu Basket
Yllättävänkin hyvän kauden pelannut Pyrintö on tässä ottelussa tiukan paikan edessä. Sillä on vielä mahdollisuus pullahtaa sijalle 7. , vaikka se tällä hetkellä onkin voiton edellä takaa hönkiviä Biisoneita ja Korihaita. Pyrintö on jatkossa, mikäli jokin kolmesta seuraavasta toteutuu:
-Pyrintö voittaa Karhun kotona
-Biisonit häviää Hongalle kotona
-Korihait häviää Katajalle vieraissa
Näistä kaksi ensimmäistä on ennalta epävarmempia, mutta Katajan kotipeli lienee ennalta Katajan heiniä. Se että yksi näistä kolmesta toteutuu on kuitenkin suht todennäköistä. Käydään taas tarkemmin läpi miten näihin on päädytty.
Karhu lähtee sijalta kolme ylempään jatkosarjaan, mutta saa myös tästä sinne pisteet mukaansa, joten läpsyttelemään ei Karhukaan kotona lähde.
Loimaan Bisons-Tapiolan Honka
Biisonit oli jo hyvässä vauhdissa kohti ylempää jatkosarjaa; hieman yllättäenkin, mutta pari tappiota on tiputtanut heidät taistelemaan kynsin hampain viimeisistä ylemmän jatkosarjan paikoista. Bisons on alempaan jatkosarjaan tippumisuhan alla olevista joukkueista se, jolla homma ei ole täysin omissa käsissä; se tarvitsee voiton ja myös apuja muilta, joskin molemmissa peleissä ns. auttajat ovat tukevahkoja suosikkeja otteluun.
Bisons tarvitsee siis voiton ja sen että ainakin toinen näistä toteutuu:
-Korihait häviää Katajalle vieraissa
-Pyrintö häviää Karhulle kotona
Honka ei voi ylempään jatkosarjaan nousta, mutta kamppailee pisteistä playoff-paikkaa ajatellen.
Tasapistevertailut eri tilanteissa
Tasapistevertailuihin kriittisellä 4-7 sijojen sektorilla voi päätyä Vilpas, Korihait, Bisons ja Pyrintö. Käydään läpi siis 16 erilaista tilannetta, miten ottelut näillä joukkueilla voi päättyä, ja mitkä ovat sijoitukset sen jälkeen. Käytän tässä koodeja + voitolle ja – tappiolle niin saadaan nämä kompaktimpaan tilaan.
VIL+,KH+,BIS+,PYR+: Kaikkien joukkueiden voittaessa Vilpas ja Pyrintö ovat 13 voitossa, Bisons ja Korihait 12 voitossa. Keskinäisissä Vilpas vie Pyrintöä 2-0 ollen sijalla 4. Pyrintö sijalla 5. Bisons ja Korihait keskinäisissä Korihait vei molemmat selvästi ja vie kriittisen tasapistevertailun ollen 6. Bisons 7. ja alempaan jatkosarjaan.
VIL+,KH+,BIS+,PYR-: Vilpas 13 voitossa 4. Korihait, Bisons ja Pyrintö päätyvät kaikki 12 voittoon. Keskinäisten vertailussa näiden kolmen kesken Korihailla on 3-1, Bisonsilla 2-2 ja Pyrinnöllä 1-3, jolloin joukkueet olisivat tässä järjestyksessä, ja Pyrintö jää rannalle.
VIL+,KH+BIS-,PYR+: Vilpas ja Pyrintö 13 voitossa, keskinäisisten pohjalta Vilpas sijalla 4. ja Pyrintö 5. Korihait 12 voitossa 6. ja Bisons 11 voitossa 7.
VIL+,KH-,BIS+,PYR+: Vilpas ja Pyrintö 13 voitossa, Vilpas 4. ja Pyrintö 5. Bisons 12 voitossa 6. ja Korihait rannalle 11 voitolla.
VIL+,KH+,BIS-,PYR-: Vilpas yksin 13 voitossa 4. Korihait ja Pyrintö 12 voitossa, voitot 1-1, mutta korieron perusteella Pyrintö 5. ja Korihait 6. Bisons 11 voitossa 7.
VIL+, KH-, BIS+,PYR-: Vilpas yksin 13 voitossa 4. Bisons ja Pyrintö 12 voitossa, Bisons keskinäisten perusteella 5. ja Pyrintö 6. Korihait jää 11 voitossa sijalle 7.
VIL+, KH-, BIS-,PYR+: Vilpas ja Pyrintö 13 voitossa sijat 4. ja 5. Bisons ja Korihait 11 voitossa kahdenkeskiseen vertailuun, jonka Korihait vie selvästi voitettuaan molemmat keskinäiset.
VIL+,KH-,BIS-,PYR-: Vilpas 13 voitossa sijalla 4. Pyrintö 12 voitossa 5. Korihait ja Bisons 11 voitossa kahdenkeskiseen vertailuun, joka menee Korihaille ja Bisons tippuu alempaan.
VIL-,KH+,BIS+,PYR+: Pyrintö 13 voitossa sijalla 4. Muut päätyvät 12 voittoon. Tällöin keskinäiset menisivät Vilpas 3-1, Korihait 2-2 ja Bisons 1-3. Tämä tarkoittaisi että Vilpas 5. Korihait 6. ja alempaan jatkosarjaan Bisons sijalta 7.
VIL-,KH+,BIS+,PYR-: Tässä tilanteessa kaikki neljä päätyisivät 12 voittoon ja vertailtaisi kaikkien neljän keskinäisiä. Niissä tilastot menee seuraavasti: Vilpas 5-1, Bisons 3-3, Korihait 3-3 ja Pyrintö 1-5. Tällöin sijoitukset menisi seuraavasti: Vilpas 4. Korihait 5. (koska voittaa keskinäiset Bisonsia vastaan) Bisons 6. ja Pyrintö 7. Pyrintö jäisi siis rannalle, mikäli häviää ja Korihait ja Bisons voittaa.
VIL-,KH+BIS-,PYR+: Pyrintö 13 voitolla 4. Vilpas ja Korihait 12 voitossa, Vilpas vienyt keskinäiset 2-0, joten Vilpas 5. Korihait 6. ja Bisons 11 voitossa rannalle.
VIL-,KH-,BIS+,PYR+: Pyrintö 13 voitolla 4. Vilpas ja Bisons 12 voitossa, heidän keskinäiset 1-1, mutta koriero selvästi Bisonsille, joten Bisons 5. Vilpas 6. ja Korihait 7.
VIL-,KH+,BIS-,PYR-: Vilpas, Korihait ja Pyrintö 12 voitossa. Bisons 11 jää alempaan loppusarjaan. Keskinäiset kolmella muulla menee Vilpas 4-0, Korihait 1-3 ja Pyrintö 1-3, Pyrintö sijalle 5. kun voittaa keskinäiset korieron turvin Korihaita vastaan, mutta tällä sijoituksella ei merkitystä tässä vaiheessa kautta.
VIL-, KH-, BIS+,PYR-: Vilpas, Bisons ja Pyrintö 12 voitossa, Korihait 11 voitossa alempaan jatkosarjaan. Muut keskinäiset Bisons 3-1, Vilpas 3-1 ja Pyrintö 0-4. Bisons sijalla 4 voitettuaan korierolla Vilpasta vastaan keskinäiset, Vilpas 5. Pyrintö 6.
VIL-, KH-, BIS-,PYR+: Pyrintö 13 voitolla sijalle 4. Vilpas 12 voitolla sijalla 5. Bisons häviää keskinäisten perusteella Korihaille ja tippuu alempaan jatkosarjaan.
VIL-,KH-,BIS-,PYR-: Vilpas ja Pyrintö 12 voitossa sijat 4. ja 5. Korihait 11 voitossa sijat 6. ja 7., Bisons tippuu keskinäisten perusteella alempaan jatkosarjaan.
Tiivistetysti ulos pullahtava joukkue:
Bisons tippuu jos:
-Häviää
-Voittaa ja samaan aikaan Pyrintö ja Korihait voittavat molemmat
Pyrintö tippuu jos:
-Häviää ja samaan aikaan Bisons ja Korihait molemmat voittavat
Korihait tippuu jos:
-Häviää ja samaan aikaan Bisons voittaa